Jokaisella meistä on sielu, joka on erillinen osa persoonasta. Sielu on jotakin syvempää eikä tekoälyllä ole sielua toisin kuin ihmisellä. Sielu haluaa ilmentyä ja jokaisen sielulla on tiettyjä ominaislaatuja, joihin ei pääse herkästi sanoilla käsiksi. Kun on lähellä sieluaan on hyvä olla ja tietää tekevänsä oikeita asioita.
Tänä syksynä on tuntunut siltä että olen ollut etäällä sielusta, ja se sattuu. Aina on kuitenkin mahdollista tulla takaisin sielunsa äärelle. Siinä kysytään rohkeutta: uskaltaako oikeasti lähteä seuraamaan sielun polkua joka on usein kaikkea muuta kuin rationaalinen? Sielun kutsumuksen kuuleminen johdattaa meidän kaikista syvimpien kaipuidemme äärelle, vaikka persoona-tasolla ne voisivat tuntua järjettömiltä. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten sieluni kaipasi maalaamisen äärelle, vaikka olin siihen mennessä vihannut maalaamista, joten persoona-taso oli hyvin ihmeissään miksi halusin osallistua maalauskurssille. Kurssilla sieluni kuitenkin rakastui maalaamiseen, väreihin ja tunteisiin, joihin pääsin kiinni maalaamisen kautta. Ymmärsin, että olin kaivannut maalaamista koko elämäni ja jos nyt saisin valita, aloittaisin heti nuorena maalaamisen ja kehittyisin siinä hyväksi. Onneksi voin nyt aikuisiälläkin kehittyä hyväksi, kun maalaan sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti. Tällä hetkellä sairaslomalla minulla on paljon aikaa maalata ja kirjoittaa eli tehdä kahta asiaa, joita rakastan kaikista eniten. Olen siis kiitollinen tästä ajasta mikä minulle on suotu olla rauhassa näiden asioiden äärellä.
Naisen ajatuksia 
Jätä kommentti