Naisen ajatuksia

Paljon hiljaisuutta, sisällä ja ulkopuolella. Syksy tuntuu hiljaiselta, puiden tippuneet tai tippuvat lehdet. Sisin tuntuu hiljaiselta, vaikka yritänkin kirjoittaa. Kirjoittamalla ja maalaamalla kommunikoiminen tuntuu tässä hetkessä helpommalta kuin puhuminen.

Minulla ei ole oikein sanoja kokemukselleni, tuntuu, että on tapahtunut liian paljon. Eikä tämä, näistä asioista kirjoittaminen ole mitenkään romanttista, mieluummin pyörisin jossakin muussa kuin omassa itsessäni, mutta tällä hetkellä olen melko itsekeskeisessä tilassa koittaessani löytää uusia versoja.

Kävin vanhempieni kanssa eilen Nanna Suden näyttelyssä Meilahdessa mikä oli ihanaa. Olen todella kiitollinen vanhemmistani ja perheestäni, vaikka toki meilläkin on omat haasteemme mutta ehkä juuri se tuntuu niin kauniilta tässä hetkessä: että niistäkin on tultu kerta toisensa jälkeen eteenpäin. Näyttelyssä olo oli myös haikea ja toivoin sisäisesti, että olisin alkanut maalata jo nuorena, jotta olisin voinut kehittyä oikein hyväksi ja hakea taidekouluun. Tällaiseen ei luonnollisesti kannata jäädä kiinni vaan keskittyä nykyhetkeen mutta koitan sanoa, että olisi ollut jo nuorena hyödyllistä tunnistaa omia taipumuksiaan ja työstää rauhassa niitä. Ehkä minusta voi tulla vielä hyvä maalari, jos olen kärsivällinen, mutta parhaillaan stressaan toimeentulosta ja kaikesta. Maailma pyörii ja haluaa minut mukaansa, vaikka minä haluan vain levätä.

Harkitsen myös sanataideohjaaja -koulutukseen hakemista, siinä tuntuu jotain omaa ja ihanaa. Täytyy katsoa rauhassa.

Laitan tähän kuvaksi valokuvan saunasta Tärkkilästä, josta tuntuu olevan ikuisuus vaikka olimme siellä miehen kanssa kesällä. Kova ikävä tuohon paikkaan ja yhteiseen unelmaan elää luonnon helmassa.