Naisen ajatuksia

Kirjoitan parhaillaan kirjaa naiseudesta, jossa puhun muun muassa vaistoista ja intuitiosta. Villinaiseus on kantava teema läpi kirjan, samoin kuin kirjeet, joita kirjoitan kirjassa edesmenneelle isoisoäidilleni Kertulle, joka on istuttanut minulle omenapuun mökillemme Hämeenkyröön.

Toivon, että kirja valmistuu tämän vuoden lopussa, ehkä jo aiemminkin, mutta olen halunnut jättää tarpeeksi väljän aikataulun, etten joudu kiirehtimään.

Kirjan kirjoittaminen on ollut haaveeni pikkutytöstä lähtien ja toivon todella, että nyt se toteutuu. Samalla puhun mielestäni tärkeistä teemoista, joita pidetään toisinaan jollakin lailla ”hihhulina” tai ”hörhöilynä”. Vaistot ja intuitio ovat tosi asioita, jotka voivat parhaimmillaan herättää henkiin sisäisen parantajan tai ”eläin-itsen”, joka on meistä jokaisen sisällä ja jota me myös tarvitsemme. Olemme myös ihmiseläin, homo sapiens, emme pelkästään puhuvia päitä.

Itse näen, että olisin päässyt paljon helpommalla, jos olisin jo nuorena onnistunut säilyttämään yhteyteni vaistoihini ja intuitiooni. Matka takaisin niiden äärelle on ollut kivinen ja jatkuu edelleen. Olen joutunut myös kokemaan häpeää herkkyydestäni, sillä aistin asioita, joita kaikki eivät aisti: tukahdutettuja tunteita, piilotettua viestintää, taakkoja, joita ihmiset eivät myönnä ääneen. No, se siitä itsekehusta ;), minussa on todellakin myös vikani, joista yksi on kärsimättömyys. Sen kanssa harjoittelen olemista parhaillaan.

Tässä loppuun pieni teksti naiseudesta:

Jää heijastaa minulle niitä asioita, joissa olen turhan liukas enkä pysy kehossani; kehooni minun on tultava ja piirrettävä rajani huulipunalla, koska olen Nainen eikä sukupuoli ole yhdentekevä asia

Huudan yöhön, kutsun kuukautisiani tulevaksi, ne ovat olleet epävarmat nuoresta lähtien aivan kuin olisi joku salainen avain, joka olisi vielä löytämättä, ovi avaamatta, lukko murtamatta