Tänä aamuna oli kammottava olo enkä halunnut nousta sängystä ollenkaan. Vanhat asiat painavat ja omat virheet kaduttavat. Rintakehässä tuntuu raskaalta, sydän tykyttää. Samaan aikaan voin löytää armollisuutta siitä, että sairastuin nuorena enkä ollut oma itseni, kun tein monet virheistäni. Olin yksinkertaisesti poissa siitä, kuka todella olen.
Katselin vähän aikaa sitten vanhoja valokuvia, joissa olin 13-vuotias ja vielä terve ja tasapainossa. Kunpa voisi palata ajassa takaisin tuohon hetkeen! Antaisin itse itselleni sellaisia neuvoja, jotka ehkäisisivät sairauden synnyn, kuten kunnioittaa omaa herkkyyttään, lopettaa kilpaurheilu ja arvostaa itseäni naisena. Minun ei pitäisi liikaa roikkua näissä menneissä, tiedän sen. Jossakin kohti pitää päästää irti, mutta ehkä en ole vielä valmis siihen tai minun pitää vielä käsitellä näitä asioita terapiassa.
Näin ystävää, joka piristi niin kuin aina. Olen kiitollinen monista pitkäaikaisista ystävistä.
Lähdin metsään, temppeliin. Sitä metsä todella on ja tunnen siellä Luojan läsnäolon. Metsään mahtuvat kaikki tunteet, metsään mahtuu koko ihmiselämä. Metsässä on tilaa vaistonvaraisuudelle. Kävelin polkuja, poimin mustikoita. Kiipesin korkealle kalliolle, vaikka ajattelin, etten jaksa sinne kiivetä. Ihastelin maisemaa, vanhoja kotikulmia.
Myöhemmin iltapäivästä julkaisin some-postauksen, jossa haen harjoitusasiakkaita työskentelemään kanssani ihmissuhde- rakkaus- ja seksuaalisuuden teemojen pariin. Kyllä hävetti, varsinkin kun oma viimeisin parisuhteeni kaatui tähän sairauteen. Samaan aikaan tiedän, että nämä ovat itselleni tärkeitä teemoja ja tosirakkaus on totta. En ala rajoittamaan itseäni häpeästä huolimatta, sillä sitten voin saman tien lopettaa elämisen. Tällaista tänään – Henni
Naisen ajatuksia 
Jätä kommentti