Valoa kohti



Jotain on muuttunut viimeisen viikon sisällä; olen päässyt kiinni anteeksi antamiseen itselleni tietyistä menneisyyden asioista tai valinnoista, joita olisin voinut tehdä toisin. Olen ymmärtänyt olleeni ”taistele-pakene” -tilassa ja toiminut siitä käsin. Olen ymmärtänyt, että olen vain koittanut pärjätä parhaalla mahdollisella tavalla oman herkkyyteni kanssa enkä ole osannut kunnioittaa sitä. Olen ymmärtänyt kaivanneeni ”villinaista” niin kipeästi, että nuorena läikkyi niin sanotusti yli ja hatkahdin muun muassa vääränlaisiin seurustelusuhteisiin. Aikuisiällä minulla on kokemusta onneksi myös siitä, mitä on todellinen rakkaus.

Tällä hetkellä tärkein tehtäväni on oppia rakastamaan itseäni. Se kuulostaa kliseiseltä ja sitä hoetaan nykyään vähän joka paikassa, myös kyseenalaisin motiivein. Itsensä rakastaminen syvällä tasolla on kuitenkin lopulta jotain ihan muuta kuin pinnallista. Se on itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Se on vastuun ottamista itsestä ja omasta elämästä sekä omien varjojen katsomista. Se on nöyrtymistä ja anteeksiantoa. Se on valintoja, jotka kumpuavat rakkaudesta. Se on irtipäästöä. Muun muassa näitä teemoja itsensä rakastaminen tarkoittaa minulle tässä hetkessä.

Nyt elämään kuuluun myös uutta: aloitan joogaopettajana tutulla joogakoululla. Se jännittää hurjasti, mutta tuntuu hyvältä. Olen opiskellut niin monia asioita, että olen hieman pihalla siitä, mihin tulisi ryhtyä viime syksyn kriisin jälkeen, mutta olen tuuminut, että parempi aloittaa jostain ja kokonaiskuva hahmottuu matkan varrella. Jooga on ollut minulle tukipilari ja työkalu hermoston tasapainottamiseen, lisäksi se tarjoaa kauniin viisausperinteen, johon voi todella luottaa. Suunnittelen myös ainakin yhden valmennuspaikan avaamista ja muuttokin on edessä. Toivon myös rauhallisia hetkiä teekupin äärellä uudessa asunnossa sekä kirjojen lukemista.

Rakkaudella, Henni

Jätä kommentti