Naisen ajatuksia

”Kävelen metsään, hermosto rauhoittuu
Metsä on elämä, ekosysteemi, jokaisella ihmisellä pitäisi olla metsä lähellään

Poimin puolukoita, kohta niitä ei enää ole, syksy riisuu kaiken pikkuhiljaa, mutta vielä on kaunein ruska edessä

On itsekin riisuttu olo, mistä kirjoittaisin, kun kaikki on valkoista? Ehkä kirjoitan myös siitä, kuinka kävin Kallion kirkossa yksinään keskellä päivää maanantaina, urkuri soitti ja sydän lävähti apposen auki, itkin ja katsoin katosta roikkuvaa Jeesusta.

Minulla ei ole ollut koskaan viha-suhdetta kirkkoon vaikka nostelen toisinaan myös tarot-kortteja, harjoitan joogaa ja pidän kansanperinteistä- ja uskomuksista (siitä en pidä, että osaan kirkon historiaa kuuluu kansanperinteiden kitkeminen). Olen kuulunut kirkkoon syntymästäni lähtien ja aion käydä tänä syksynä ja talvena kirkossa useamminkin.

Ehkä kirjoitan siitä, kuinka kuuntelin tänään, lauantaina pitkästä aikaa albumia, joka oli joskus itselleni rakas ja toi muistoja Australiasta, jossa asuin vuoden päivät. Niin monia vaiheita elämässä, niin monia syntymiä ja kuolemia, irtipäästöjä ja avautumisia uudelle.

Kiitos elämä!”